Kaipaako koneistonne virittämistä?

Minna Saarteinen
HEI!
Olen Minna Saarteinen, teen yhteistyötä kehittämishaluisten ja myyntihenkisten yritysten kanssa. Asiakkaani toimivat erilaisilla toimialoilla ja joukossa on sekä B2B- että B2C-kaupan yrityksiä.
Pohditaanko teillä esimerkiksi tällaisia asioita?
Asiakaskokemus ei ole riittävän hyvä. Mitä tehdä?
Miten päästä muutosvastarinnasta tai mukavuudenhalusta innostukseen ja kokeiluun?
Miten parantaa johtamista ja työntekijäkokemusta yrityksessämme?
Miten saada enemmän kauppaa ja kannattavuutta?
Kaikkiin näihin ja monenlaisiin muihinkin tilanteisiin löytyy ratkaisu!
Eteenpäin ja oikeaan suuntaan pääsy edellyttää sitä, että pysähdytään. Pohditaan ja tutkitaan nykytilannetta. Löydetään pullonkaulat ja paikat, joilla on paras vipuvaikutus. Päätetään, mitä lähdetään kehittämään, millä keinoin ja miten kehittymistä mitataan. Sitten ryhdytään toimeen.
Tärkein lähtökohta kehittämistyölle on konkreettinen tunnusluku tai mittari, jonka valitsemme projektin alkaessa. Kehittämistyön vaikuttavuutta mitataan siten konkreettisesti ja objektiivisesti.
Meillä on mielellään myös kivaa matkan varrella! Kaikki oppivat ja tekeminen muuttuu helpommin, jos se on järkeen käypää eikä turhan ryppyotsaista.
Lähestymistapani on konkreettinen, mutkaton ja maanläheinen. Olen hyvä jututtamaan ihmisiä ja saamaan heidät keskustelemaan avoimesti ja vastaanottavaisesti.
Asiakkaani antavat kiitosta siitä, että pääsen nopeasti sisälle yrityksen ja toimialan kiemuroihin.
Palveluni perusta:
Teemme kaikkemme yhdessä valittujen mittareiden kehittämiseksi
Asiakkaan tuloksen kehittyminen on omakin tulokseni
Keskitymme hyvään johtamiseen
Ihmiset tekevät tuloksen – innostetaan ihmiset mukaan!
Valikoimassa on paljon työkaluja ja menetelmiä
Liittyi kehitysprojektinne sitten johtamiseen, myymiseen, asiakaskohtaamiseen tai vaikka kommunikoinnin parantamiseen, niin tavataan ja keskustellaan tilanteestanne tarkemmin. Tämän jälkeen päätetään yhdessä mitkä menetelmät ja työkalut toimivat teillä parhaiten.
Yhteistyömme voi olla pitkäjänteinen ohjelma tai lyhimmillään tyky-päivään kuuluva herättelypuheenvuoro – tai mitä tahansa tältä väliltä.
Kehittämisessä meillä on omat roolimme. Te tunnette parhaiten toimialanne pelisäännöt, henkilöstönne ja asiakaskunnan. Minä tuon projektiin ammattitaitoni, kokemukseni eri toimialoilta sekä toimivat työkalut ja menetelmät.
Parhaiten pääset eteenpäin soittamalla minulle ja sopimalla tapaamisen
Sopivin suunnitelma yrityksellenne saadaan aikaan, kun tapaamme kasvokkain ja teemme tilannekartoituksen.
En mielelläni tee tarjouksia ja etenemisehdotuksia uudelle asiakkaalle pelkän puhelinkeskustelun perusteella.
Tämä ensimmäinen tapaaminen ja yhteistyön tunnustelu on yrityksellenne maksuton.
Tekemäni tarjoukset ja hinnoittelumallit ovat läpinäkyviä ja avoimia. Tiedät mistä työstä maksat, kuinka paljon ja missä vaiheessa projektia laskutus tapahtuu.

Miglio I Minna Saarteinen
Soita tai lähetä sähköpostia! Jos en asiakastöiden takia pysty heti vastaamaan puhelimeen, jätä viesti ja yhteystietosi.
Palaan asiaan 24 tunnin kuluessa.
Ota yhteyttä
Puhelin
+358 400 411932
minna.saarteinen(at)miglio.fi
Kaipaako koneistonne virittämistä?
HEI!
Olen Minna Saarteinen, teen yhteistyötä kehittämishaluisten ja myyntihenkisten yritysten kanssa. Asiakkaani toimivat erilaisilla toimialoilla ja joukossa on sekä B2B- että B2C-kaupan yrityksiä.

Pohditaanko teillä esimerkiksi tällaisia asioita?
Asiakaskokemus ei ole riittävän hyvä. Mitä tehdä?
Miten päästä muutosvastarinnasta tai mukavuudenhalusta innostukseen ja kokeiluun?
Miten parantaa johtamista ja työntekijäkokemusta yrityksessämme?
Miten saada enemmän kauppaa ja kannattavuutta?
Kaikkiin näihin ja monenlaisiin muihinkin tilanteisiin löytyy ratkaisu!
- Eteenpäin ja oikeaan suuntaan pääsy edellyttää sitä, että pysähdytään. Pohditaan ja tutkitaan nykytilannetta. Löydetään pullonkaulat ja paikat, joilla on paras vipuvaikutus. Päätetään, mitä lähdetään kehittämään, millä keinoin ja miten kehittymistä mitataan. Sitten ryhdytään toimeen.
- Tärkein lähtökohta kehittämistyölle on konkreettinen tunnusluku tai mittari, jonka valitsemme projektin alkaessa. Kehittämistyön vaikuttavuutta mitataan siten konkreettisesti ja objektiivisesti.
- Meillä on mielellään myös kivaa matkan varrella! Kaikki oppivat ja tekeminen muuttuu helpommin, jos se on järkeenkäypää eikä turhan ryppyotsaista.
- Lähestymistapani on konkreettinen, mutkaton ja maanläheinen. Olen hyvä jututtamaan ihmisiä ja saamaan heidät keskustelemaan avoimesti ja vastaanottavaisesti.
- Asiakkaani antavat kiitosta siitä, että pääsen nopeasti sisälle yrityksen ja toimialan kiemuroihin.

Palveluni perusta:
Teemme kaikkemme yhdessä valittujen mittareiden kehittämiseksi
Asiakkaan tuloksen kehittyminen on omakin tulokseni
Keskitymme hyvään johtamiseen
Ihmiset tekevät tuloksen – innostetaan ihmiset mukaan!
Valikoimassa on paljon työkaluja ja menetelmiä
- Liittyi kehitysprojektinne sitten johtamiseen, myymiseen, asiakaskohtaamiseen tai vaikka kommunikoinnin parantamiseen, niin tavataan ja keskustellaan tilanteestanne tarkemmin. Tämän jälkeen päätetään yhdessä mitkä menetelmät ja työkalut toimivat teillä parhaiten.
- Yhteistyömme voi olla pitkäjänteinen ohjelma tai lyhimmillään tyky-päivään kuuluva herättelypuheenvuoro – tai mitä tahansa tältä väliltä.
- Kehittämisessä meillä on omat roolimme. Te tunnette parhaiten toimialanne pelisäännöt, henkilöstönne ja asiakaskunnan. Minä tuon projektiin ammattitaitoni, kokemukseni eri toimialoilta sekä toimivat työkalut ja menetelmät.

Parhaiten pääset eteenpäin soittamalla minulle ja sopimalla tapaamisen
- Sopivin suunnitelma yrityksellenne saadaan aikaan, kun tapaamme kasvokkain ja teemme tilannekartoituksen.
- En mielelläni tee tarjouksia ja etenemisehdotuksia uudelle asiakkaalle pelkän puhelinkeskustelun perusteella.
- Tämä ensimmäinen tapaaminen ja yhteistyön tunnustelu on yrityksellenne maksuton.
- Tekemäni tarjoukset ja hinnoittelumallit ovat läpinäkyviä ja avoimia. Tiedät mistä työstä maksat, kuinka paljon ja missä vaiheessa projektia laskutus tapahtuu.